Tulimme takaisin Liettuan reissusta maanantaina iltapäivästä. Matkalla jätimme haikein mielin Ticon Lahteen. Tämä poika ihastutti monta ihmistä sekä Liettuassa että Suomessa. Paikalliset bortsufanit halusivat ottaa kuvia itsestään Ticon kanssa ja olivat vallan myytyjä ihanasta pojasta. Me tosiaan osallistuimme kahtena päivänä CACIB-näyttelyyn Vilnassa. Ensimmäisenä päivänä Super oli VSP ja toisena päivänä sen tittelin nappasi Tico Kiian ollessa ROP. Saimme siis kotiin tuomisiksi kuusi uutta valioarvoa sekä yhden voittajatittelin. Tico matkalaisena on todella helppo. Rauhallinen ja kuuliainen. Ei tarvitse jännittää missään tilanteessa, kuinka poika mahtaa reagoida. Tämän pojan otan kyllä mielellään uudestaan matkaan.
Emme onnistuneet astuttamaan kuin kerran mutta jospa se yksi kerta riittäisi. Menemme ultraan viikolla 15.
Emme onnistuneet astuttamaan kuin kerran mutta jospa se yksi kerta riittäisi. Menemme ultraan viikolla 15.
Minä ja kolme uutta Liettuan Muotovaliota |
Tico vilnalaisen kolhoosin edessä |
Tico Jassun kanssa kehässä Kuva: Aiste Sudintaite |
Tällä askelluksella voitettiin urokset Kuva: Aiste Sudintaite |
Minä ja Kiia kehässä Kuva: Aiste Sudintaite |
Onnittelen PN2:n omistajaa Martaa Kuva: Aiste Sudintaite |
Tico ja Kiia ROP-kehässä Kuva: Aiste Sudintaite |
Kiia poseeraa puistossa |
Osaa se Kiiakin potkia Kuva: Aiste Sudintaite |
Äidin oma muru Kuva: Aiste Sudintaite |
Onnea!!
VastaaPoista